27.12.2010

Vielä muutama päivä lomaa

Vuosi vaihtuu muutaman päivän päästä ja treenikausi alkaa taas 4.1. Takana on silloin parin viikon loma koulusta ja treeneistä. Alkukausi meneekin uutta ohjelmaa ja uusia liikkeitä opetellessa, mutta loppukausi onkin sitten tiivistä kisaputkea.

Tyttöjen on tarkoitus päivitellä blogiin joukkueen kuulumisia, mutta aina sillöin tällöin ääneen pääsevät myös joukkueen jojot eli Nina ja Sari. Ninalla on jo kokemusta mestaruussarjasta, mutta Sari pääsee tutustumaan sarjaan vasta nyt.

Valmentaja-Heini on pitänyt meitä vanhempia ajan tasalla tyttöjen kehityksestä ja antanut myös tytöille jatkuvasti treeneissä palautetta - myös edistymisestä. Heini on myös kertonut mestaruussarjan vaatimustasosta ja joulukuun alussa kävimmekin tutustumassa koko joukkueen kera välinemestaruuskisoihin Töölön kisahallissa.

Kisoissa nähtiin upeita esityksiä ja tytöt kannustivat ahkerasti muita joukkueita ja erityisesti oman seuran isompia tyttöjä eli Axaraa ja Agataa. Tytöt olisivat mieluusti itsekin olleet jo esiintymässä matolla.

Tytöt ovatkin avoimin mielin astumassa 10-12 -vuotiaiden sarjaan. Toivottavasti tulevana keväänä matolla nähdään muitakin näitä mestaruussarjan vasta-alkajia.

Lomaterveisin
jojot Nina ja Sari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti