5.12.2012

Alexa kiittää!

Vaikea uskoa, että syksyn kisakausi on jo ohi. Nauru oli juuri niin vaikea kuin alkusyksystä epäiltiinkin, mutta onneksi mitään isoja katastrofeja ei kisamatolla kuitenkaan nähty. Alexat pääsivät välinekaudella kisaamaan neljästi ja kaikista kisoista oli tuomisina mitali ja ykköskategoria.

Välinemestaruuskisojen esiintymispäivä osui Alexoille sunnuntaiksi, mutta osa tytöistä ehti kisapaikalle myös lauantaina harkkojen jälkeen kannustamaan muita joukkueita.

Itse kisapäivä alkoi aamulla klo 8.40 Kisahallissa, nukkumisaikaa olisi siis edellisenä yönä periaatteessa ollut ihan riittävästi. Onneksi kisat olivat lähellä, joten matkoihinkaan ei aikaa paljoa mennyt. Oman jännityksensä aiheutti kuitenkin parkkipaikka, joka oli saanut kunnon kerroksen lunta päällensä edellisinä päivinä.

Harkkaesitykset eivät olleet parasta Alexaa, mutta kisaesitykset saivat tytöt loistamaan. Alla taas muutamia Petrin ottamia kuvia molempien esityksistä.

















1. kategoria kauden pääkisoista oli enemmän kuin tervetullut päätös kisakaudelle. Alexa kiittää lämpimästi kaikista tsempeistä ja kannustuksista, mitä kisojen alla, kisoissa ja niiden jälkeen on tullut.

Kisavideoita on kovasti kyselty ja nyt ne on vihdoin katsottavissa Videot -välilehdellä.

Sähköisiä koviksia nähdään tällä kaudella vielä kerran, Tapanilan Erän voimistelujaoston joulunäytöksessä su 16.12. Esityksiä on päivän aikana kaksi ja kisaesitysten lisäksi myös yksi ylläri lienee tulossa :)

Kuvat © Petri Vilhunen

Jojo-ryhmä

8 kommenttia:

  1. Ihanat videot. Ootte tosi taitavii!! :)

    VastaaPoista
  2. ovatkos kaikki alexat sitten tästä lähin 12-14 sm-sarjassa? hieno kausi teillä ja tsemppiä tulevaisuuteen!

    VastaaPoista
  3. Voittehan te sitten tehä taas paljon harkka postauksii??? Ku niit on NIIN kiva lukee!!!!! <3

    VastaaPoista
  4. mikä on S:n kisamusan nimi?

    VastaaPoista
  5. Moikka!! En tiedä mennäänkö samalle rinkileirille, mutta sitten ainakin keväällä kisoissa olisi kiva tutustua teidän kanssa :) Siirryttekö muuten keväällä 12-14 SM sarjaan?

    VastaaPoista
  6. Vau! Katsoin nuo videot ja huhhuh kuinka upeita ootte! Varsinkin Alexa S ohjelma suuuper kiva koreografia ja huipputaitavat tytöt!

    VastaaPoista
  7. Ihania ohjelmia teillä!! Tosi mahtava esitys ainakin Alexa S! V:lläkin o0li huikea! Vielä saako tietoon nuo kisamusien nimet? Hauskoja koreografioita ka tsemmpiä Alexoille.

    VastaaPoista
  8. Uutta postausta?.

    VastaaPoista