5.1.2013

Tästä se taas lähtee

Keskiviikkona oli kevätkauden ensimmäiset harkat. Uuden ohjelman kuvioita ehdittiin harjoitella pari kertaa viime vuoden lopulla, mutta sitten jäätiinkiin jo erittäin ansaitulle joululomalle.

Heini oli antanut aika maltillisen kotitreeniohjelman, joten periaatteessa lomasta päästiin nauttimaan 12 päivän ajan. Tuskinpa tytöiltä kuitenkaan monikaan päivä ilman voimistelua kului...

Ohjelmat ovat siis hyvinkin alkutekijöissään. Kuvioita on harjoiteltu ja paikkoja kokeiltu, mutta yhtäkään kokonaista ei ole voitu vielä tehdä.



Normaalin harkkaputken katkaisi pe-la pidetty Kisakallion leiri, johon Alexa V osallistui viime leiriltä ja kisoista tuttujen joukkueiden kanssa.

Leiristä on toivottavasti tulossa valmentajilta muutama kuvan postaus myöhemmin. Alexa S:n leirivuoro on parin viikon päästä ja silloin ovat ohjelmatkin jo toivottavasti pidemmällä.






Vuoden vaihtumisen lisäksi vaihtuu myös sarja, joten kevään kisat tulevat olemaan iso jännityksen paikka (myös tukijoukoille!). Harjoitteluaikaa tuntuu olevan vielä tosi paljon, mutta ennen kuin huomataankaan, ovat ensimmäiset kisat jo ovella.




Alexa jatkaa 17 tytön voimin, uusia ei valitettavasti tälle kaudelle saatu mukaan. Toivottavasti parin vuoden päästä tilanne on jo paljon parempi. :)



Kuvituksena on taas vaihteeksi tuoreita kuvia, eli torstain treeneistä kuvia. Ohjelman teema ja musiikki ovat jo tyttöjen tiedossa, mutta vanhaan tapaan, juonipaljastuksia ei ole tiedossa. Koulu alkaa jälleen maanantaina ja samalla Alexa siirtyy viiden harkkakerran viikkoon.

Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Kuvat © Alexa

Jojo-ryhmä

23 kommenttia:

  1. kannattaa käydä kattoos vasamattarien uudet sivut!=)

    VastaaPoista
  2. ...ja tsemppii harkkoihi=)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä treenisalille!!!!!:) Ja odotan jo innolla teidän uusia ohjelmia!!!!!

    VastaaPoista
  4. Mitä päkijätossuja käytätte? Onko ne semmosia vähän niinku sukka vai nahka ja mistä ostatte?

    VastaaPoista
  5. Meillä on tällä hetkellä sukkatossut, mutta myös nahkatossuja on käytetty. Molemmat ovat hyviä.

    Sukkatossut on Gymnasticasta ja nahkatossut on teetetty ompelijalla.

    VastaaPoista
  6. siis vaihatteko 12-14 vuotiaiden sarjaan?

    VastaaPoista
  7. Kyllä vain. Koko Alexa 12-14 -vuotiaiden SM-sarjaan.

    VastaaPoista
  8. Vaihtuko joukkueiden kokoonpanot vn ja sn kesken?

    VastaaPoista
  9. Miksi päiväkirja päivittyy nykyään vain parin viikon välein?

    VastaaPoista
  10. Tuleeko lähi aikoina postauksia?;)

    VastaaPoista
  11. Olis kiva jos vastaisitte noihin ylempiin kommentteihin.;))

    VastaaPoista
  12. Hmm, päiväkirjamerkintöjä tulee jatkossakin, mutta ei välttämättä viikottain.

    Postauksia tulee varmasti lähiaikoina :)

    VastaaPoista
  13. Olisi kiva jos laittaisitte tänne myös niitä Keijujen vanhoja ohjelmia. Olisko mahdollista saada niitä tänne?:)

    VastaaPoista
  14. Hyvä idea, mutta videoiden laatu ei tainnut tuolloin olla vielä riittävän hyvää.

    VastaaPoista
  15. Ihmettelen, että miten jojot ovat näin "perillä" kaikista joukkueeseen liittyvistä asioista. Käyttekö itsekin treeneissä ja suunnittelette Heinin ja muiden valmentajien kanssa esim. joukkuejakoa, ohjelmaa, postauksia tms. Olisi kiva kuulla!;)

    VastaaPoista
  16. Kaikki valmentamiseen liittyvä on vain valmentajien vastuulla, mutta Alexalla on erittäin tiivis yhteydenpito vanhempien ja valmentajien kesken. Lisäksi tukijoukot notkuvat aktiivisesti käytävillä harkkojen aikaan :)

    VastaaPoista
  17. Uutta postausta?

    VastaaPoista
  18. Ootte tois hyviä, etenkin se Alexa(en muista tarkalleen) jolla oli syksy 2012 sähkö-teema ohjelmassaan:) Se oli hienoa katseltavaa:)!

    VastaaPoista
  19. Uutta postausta??

    VastaaPoista