22.5.2013

Aurinkoinen lauantai

Jospa kerrankin olisi hyvä tuuri sään kanssa ja ensi lauantaiksi saataisiin ihanan aurinkoinen päivä! Silloin olisi nimittäin mitä parhain syy pitää Aurinkoinen Asematapahtuma Mosahallissa.

Hienojen voimisteluesitysten lisäksi Mosahallille kannattaa tulla myös joukkueiden myyntipöytien vuoksi. Alexat myyvät Mosahallin pihassa omassa pöydässään edelleen lakuja, mutta tarjolla on nyt myös ihania ruusuja pienille ja vähän isommillekin voimistelijatytöille! Ja, jos ruusuja ei hankkinut äidille äitienpäiväksi, niin nyt on hyvä mahdollisuus korjata asia!


Alexa S ja Atzaleat on pyydetty esiintymään Aurinkoiseen Asematapahtumaan. Asematapahtumassa onkin toiseksi viimeinen mahdollisuus nähdä S:n eskimo-ohjelma. Viimeisen eskimo-ohjelman esityskerrrasta tuli iso ylläri. Voimistelujaoston sivustolla onkin jo kerrottu, että Alexa S on saanut esiintymiskutsun MM-kisoihin Lahteen. Vielä ei tiedetä kumpana päivänä tytöt matolla nähdään, mutta tilaisuus otetaan mieluusti vastaan. Tosi mahtavaa!

Asematapahtuman jälkeen loppuu virallisesti kevätkausi ja alkaa kesäharjoittelu. Kesäkuun alussa kerrataan vielä kenttäohjelmaa ja sitten lähdetäänkin jo matkaan.

Eleida palautti omassa blogissaan Alexan viime välinekausien kesäharjoittelun ihanuudet mieliin. Eleidan teksti löytyy täältä: http://eleida-00-01.blogspot.fi/2013/05/treenikuulumisia.html.

Terveisiä vain sinnekin päin, Eleidat! Tukijoukotkin odottelevat kovasti mitä kivaa ajanvietettä tytöt vanteilla saavat tällä kertaa aikaiseksi :)

Jojo-ryhmä

P.S. Aurinkoisen aseman kuvia löytyy täältä: https://skydrive.live.com/?cid=c99edbbd861e48a5&id=C99EDBBD861E48A5!1796&Bsrc=Share&Bpub=SDX.SkyDrive&sc=Photos&authkey=!AmU_UVZ1ESaQuV8

4 kommenttia:

  1. Saako v;n ohjelmaa ollenkaa blogin puolelle videon muodossa?

    VastaaPoista
  2. koska uudet taitokuvat tulee kun ootte selvästi kehittyneet noista edellisistä niin ois kiva nähä uusiii!!=)

    VastaaPoista
  3. Meettekö ite katsomaan joukkuevoimistelun mm kisoja?T voimistelija!!!!!!!:-):-):-):-)
    Ootte lyllä niin niin hyviä voimistelussa että ei oo
    ihmekkään että pääsette eiintymään <3<3<3<3

    VastaaPoista
  4. Koko Alexa menee katsomaan kisoja ja S:t tosiaan esiintyvät kisoissa.

    VastaaPoista