6.6.2013

Sun Lahti - täältä tullaan!

Tänään koitti viimein Sun Lahti -päivä. Esiintymisvaatteet ja patjat oli pakattu jo useampi päivä sitten matkalaukkuun ja seuravaatteiden lisäksi mukaan otettiin myös hellevaatteita sekä aurinkorasvaa. Myös evästä otettiin mukaan runsain mitoin - koulumajoituksessa kun on mukava napostella iltaisin omia eväitä ja jutella päivän tapahtumista.


Erältä lähti kaksi bussia aamuyhdeksältä kohti Lahtea. Alexan kanssa samassa bussissa olivat Anneka ja Alice sekä valkkuja.
 
 

Ainakin Helsingissä helle on vielä kiitettävästi päällä, toivottavasti Lahdessa ei sade pääse yllättämään esityksissä. 

Alexa teetti Erän voimistelujaoston kanssa yhteistyössä keltaisia tuubihuivia, joten jos näitä käyttäviä tyttöjä tulee vastaan, niin tuttuja tyttöjä on kyseessä.

 


Joskus yksi känny ei riitä :)


Alexa S sai kunnian esiintyä MM-kisoissa ja sitä varten toki pitää olla myös eskimopuvut mukana. Toivottavasti puku on kaikilla mukana - Tea? :)

Ennakkotietojen mukaan Alexa esiintyy finaalissa, joten kisan huippuhetkiä päästään näkemään tosi läheltä.


Lahdessa ollaan mainosten perusteella.


Tärkeimmät asiat ensin :)

 
 
Alla muutama tunnelmakuva luokasta, johon tytöt majoittuivat.
 
 
 
Hyvin luokkaan mahtuu 17 tyttöä ja pari valkkua :)
 
 
Johannakin pitää siestaa.

 
 
 
 
Kenttäohjelman hiuskoriste.
 
 
 
 
 
Eräläiset valmiina kulkueeseen.
 
 
Sitten kulkuekuvia.
 
 
 
 
 
 
 
Kulkueesta jatkettiin avajaisiin.
 
 
 
 
Useampi kilometri tuntuu huomenna varmasti jaloissa.
 
 
Vielä loppufiilistelyt ennen majoituskoululle menoa.
 
 

Täältä löytyy lisää kuvia Sun Lahdesta sekä lyhyt video Erän osuudesta kulkueessa:

 
Ensimmäinen päivä alkaa olla ohi ja ihan mielettömän kivaa on ollut! Jos tytöt ja valkut ehtivät muilta kiireiltään kuvia lähetellä, on Sun Lahdesta odotettavissa jälleen useampaa postausta.
 
Lisäkuvia odotellessa tosi ihanaa Sun Lahti reissua kaikille mukana oleville!


Kuvat © Alexan tytöt

Jojo-ryhmä



6 kommenttia:

  1. Olis kiva jos sun lahti tulis telkusta:)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä Sun Lahteen! :D Olisin itsekin sinne halunnit, mutta en sitten yhtäkkiä päässytkään:( mutta katselen sitten livestreamista täällä kotona;)

    VastaaPoista
  3. SUN LAHESTA TULEE TELKUSTA PE-SU! KAKKOSELTA MUT EN MUISTA MONELTAKO xdd kattokaa ohjelatiedoista;)

    VastaaPoista
  4. Milloin tulee uudet taitokuvat? Tai profiilikuvat? Aika vanhoja kuvia ja joukkue osiolla olevat kuvat ovat tosi vanhjoja

    VastaaPoista
  5. Kuvat ovat tosiaan jo pari vuotta vanhoja, nopeasti aika kuluu.

    Taitokuvat ovat viime kesältä, eli niitäkin voisi tosiaan uudistaa.

    Katsotaan josko Sun Lahden jälkeen saataisiin päivitystä näihinkin kuviin.

    VastaaPoista
  6. Pääsen vasta tänään Sun Lahteen, mutta siellä näyttää niin kivalta että voikun olisin jo siellä!!!! Olispa ihanaa jos kaikki kisat ois aina tollasia,sitten voisin käydä vaikka joka päivä kisoissa!!!!!<3<3<3<3<3;););););););)

    VastaaPoista