30.7.2013

Harkkakausi alkoi jälleen

Alexan harkat alkoivat kesätauon jälkeen ulkoharkkojen merkeissä. Ulkoharkat pidettiin tällä kertaa Erän vieressä olevassa puistossa. 

Sää ei ollut kovin kesäinen ensimmäisenä harkkapäivänä.



Ensimmäisen treenipäivän ohjelmaan kuului vannetekniikkatestit sekä voimatreenit.


Alla muutamia kuvia vannetekniikkatesteistä. Vakava ilme kuuluu asiaan.







Vannetestit sujuivatkin huomattavasti viime kaudella pidettyjä narutestejä paremmin. Ensimmäisellä kertaa testeistä pääsi läpi 4 tyttöä ja muillakaan ei montaa vanneliikettä jäänyt enää suorittamatta.


Lopuksi tehtiin vielä kuminauhalla venytyksiä.










Seuraavana päivänä Alexat siirtyivät Kumpulan maauimalaan harkkamaan ja silloin saatiinkin nauttia jo vähän paremmasta säästä. Maauimalasta ei valitettavasti ole kuvia kuvauskiellon vuoksi.

Uimisreissun jälkeen kaikki tytöt kokoontuivat Inkan luokse yhdistettyä syntymäpäivä-joukkueiltaa viettämään. 

Kakun syömisen, voimistelun ja muun yhteisen toiminnan lisäksi päivän ohjelmaan kuului myös Tanssin superäitien katsomien videolta :)


Tavoitteena oli valvoa mahdollisimman pitkään, ja aika hyvin tytöt siinä onnistuivatkin...



Loppuviikosta siirryttiin Kisakallioon ohjelmaleirille. Heini nappasi leiriltä muutamia kuvia, joten uutta postausta on odotettavissa näiden kuvien merkeissä jo parin päivän sisään. 

Toinenkin postaus on tulossa ja silloin on vuorossa taas kuvia alkuviikon ulkotreeneistä.

Jojo-ryhmä

Kuvat © Petri Vilhunen ja Alexa

P.S. Käykää äänestämässä Anforen tytöt finaaliin: http://www.kukatahtootanssia.fi/tanssiryhma/183/flex/

7 kommenttia:

  1. Ihana postaus ootte ihan paras joukkue

    VastaaPoista
  2. Jos loput V:n tytöt eivät halua kirjoittaa päiväkirjaan, niin voisitteko kysyä heiltä luvan, että saako haidän uudet joukkueensa kertoa blogissa??

    VastaaPoista
  3. ketkä tytöt selvisivät vannetesteistä? :) ja saako tanssin superäidit ohjelmaa dvd:eellä???

    VastaaPoista
  4. Enpä osaa sanoa onko Tanssin superäidit jo dvd:llä. Tytöt katsoivat tv:stä tulleita jaksoja.

    VastaaPoista
  5. Ootte ihan paras joukkue!

    VastaaPoista
  6. Mistä noita kuminauhoja voi ostaa kun ajattelin itekkin ostaa semmosen :)

    VastaaPoista
  7. Kuminauhoja löytyy ainakin Prismoista eri tasoisina.

    VastaaPoista