20.10.2011

Oliko se nyt tämä paljetti?

Alexan puvut saapuivat vihdoin ompelimosta! Tukijoukot olivatkin jo kovasti odottaneet, että pääsevät liimaamaan koristeita pukuihin.




















Alexan äidit levittävät puvut ja paljetit yms. yleensä Eräsalin käytäville, lattioille ja penkeille tyttöjen harkkojen ajaksi ja tuijottavat silmä tarkkana Heinin tekemää mallipukua. Tytöt ovat kuitenkin kovasti eripituisia, joten koristeluissa joutuu hieman soveltamaan, että kuviot saadaan edes muistuttamaan Heinin tekemää mallia.








































Pukujen korjailun lisäksi pientä jännitystä aiheutti tällä kertaa myös yhden paljetin riittävyys. Onneksi samaa paljettia löytyi tarmokkaan etsinnän tuloksena muualtakin ja nyt puvut saadaan koristeltua loppuun asti hyvissä ajoin ennen ensimmäisiä kisoja.








































Tyttöjen treenit ovat jatkuneet ohjelman hionnan merkeissä. Treenausta sovelletaan kuhunkin harkkapaikkaan sopivaksi, koska esim. ala-asteella ei ole mattoa käytettävissä.




























Tulevana lauantaina tytöt pääsevät tekemään syksyn ohjelman ensimmäistä kertaa koristellut kisapuvut yllään.




































































 






































Lauantaina siis selviää, ovatko puvut ja esitys kisakunnossa. Tytöt näkevät samalla muidenkin Erän joukkueiden esitykset.

Tsemppiä kaikille harjoitteluun, ekat kisat ovat jo ihan kohta!

Jojo-ryhmä


4 kommenttia:

  1. Kilpaileeko koko joukkue kisoissa vai osa tytöistä? Milloin olikaan ekat kisat ja joko on selvillä ketkä siellä kilpailee?

    VastaaPoista
  2. Ekat kisat ovat Cailap Cup Turussa.

    VastaaPoista
  3. Teettekö postauksen kisakatselmuksesta?

    VastaaPoista
  4. Kisakatselmuksesta on nyt luettavissa pikapostaus.

    VastaaPoista