17.4.2012

Tunnelmia Hyvinkää Cupista

Lauantaina kisattiin vaihteeksi Hyvinkäällä. Alexan edelliset kisat Hyvinkäällä olivat aluekisat viime keväänä ja sieltä oli kotiin tuomisina Alexan ihan ensimmäinen 1. kategoria.

Fiilikset olivat siis hyvät, kun autojen nokat käännettiin Tapanilasta kohti Hyvinkäätä. Harkka-ajatkin olivat ihan kohtuulliset, klo 9.36 ja 9.39, joten normaalit yöunetkin saatiin alle.

Moottoritien alkupään korjaustyö aiheutti pienen laskuvirheen matkaan käytettävään aikaan, mutta kaikki ehtivät kuitenkin hyvissä ajoin Martintalolle.

Harkan ja marssin jälkeen päästiin kisaesitysten pariin. Hyvinkäällä nähtiin taas paljon tuttuja esityksiä, mutta myös uusia, muutamien vähän kauempaa tulleiden joukkueiden esityksiä. Tässä vaiheessa kautta alkaa olla jo hieman muistikuvaakin tulossa olevista esityksistä, joten oli mukava nähdä miten esitykset olivat kehittyneet sitten viime näkemän.

Alexan molemmat kisakokoonpanot esiintyivät vasta toisella puoliskolla, joten tytöille jäi paikan päällä aikaa runsaasti syömiseen ja ulkoiluun.

Itse esitykset olivat taas tuttua Alexaa. Molemmat ryhmät olivat omassa elementissään kisamatolla. Tulokseksi tuli molemmille kategoria 1. kolmella bonuksella. Molemmat Alexat saivat bonukset taito-osista ja ryhdistä, V sai lisäksi bonuksen ilmaisusta ja S ideasta. Ihan mahtava tulos siis!






Lopputuloksia saatiinkin sitten taas jännittää sananmukaisesti ihan loppuun asti. Lopulta saatiin kuulla, että molemmat Alexat sekä Titaanit 2001 olivat mitaleilla. Päivä oli jälleen kerran pitkä, mutta mitaleiden kanssa oli todella mukava palata kotiin.

Alexan tukijoukot pääsivät tällä kertaa istumaan alakatsomoon, lähemmäksi mattoa, joten  kuvakulmatkin ovat vähän erilaisempia. Niitä parempia kuvia kannattaa taas käydä kuitenkin katsomassa mm. Petrin kansiosta eli www.pv.kuvat.fi -sivustolta.


Aava

Afelia

Adelie

Adea

Afelia

Agata

Agata

Akaasia

Alegra

Alice

Ambrosia

Aminit

Andante

Anfore

Anfore

Aurinkoiset

Chicas

Coco

Demitrat

Dianna

Eleida

Estella

Evalon

Felinat

Fortuna

Freesiat

Freyat jr.

Grisella

Heleet

Helios

Indra

Kaislat

Kielot S

Kielot X

Kinesis

Korallit

Kvantit

Kvarkit

Leia

Lumettaret

Lumia

Lumo

Melina

Meteoriitit

Mimosa

Nefrit Ixia

Nemoralis L

Nemoralis P

Nemorella P

Oceana

Odefia

Odelle

Okariinat

Onegia

Onella

Orquidea

Säihkettäret

Säteet

Siriukset 99

Siriukset L

Siriukset P

Taiga

Titaanit 2000

Titaanit 2001

Titaanit L

Titaanit P

Tuulettaret

Varietee

Viola

Xsiia

Aikaisemman postauksen kommenteissa jo lukeekin, että 100.000 kävijän ylityksestä on tulossa erityispostaus. Alexa tukijoukkoineen lähettää kuitenkin tässä vaiheessa kaikille lukijoille lämpimät kiitokset siitä, että olette jaksaneet kulkea kanssamme jo puolitoista vuotta ja jakaa kanssamme ilot ja surut.

Kuvat © Petri Vilhunen ja Alexa
Jojo-ryhmä

12 kommenttia:

  1. Kuvat kivoja katseltavia. Seuraan kaikkia jv-blogeja ja odotan niihin tekstejä.

    VastaaPoista
  2. olipa kivoja kuvia taas!:)

    VastaaPoista
  3. Mikä teijän teema on? Tiedän että toisen on SuperMario mutta entä toisen? :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos ♥♥♥

    V:n teema on monsterit.

    VastaaPoista
  5. Milloin tulee uus postaus?

    VastaaPoista
  6. tota en oo löytäny agatan blogia (onks edes) ni etteks te oo samast seurast ni mitä pisteitä ne o saanu?

    VastaaPoista
  7. Agatan tulokset löytyvät ainakin voimistelujaoston sivuilta:

    http://tapanilanera.sporttisaitti.com/valmennusryhmat/kilpajoukkueet/agata/tuloksia/

    VastaaPoista
  8. Tuleeko kohta uusi postaus ?!

    VastaaPoista
  9. kai laitatte ohjelamt nettiin kun en ehtiny nähdä kumpaakaan ja kaikki sanoo et oli tosi kivat ohjelmat? :)

    VastaaPoista
  10. Kisaohjelmat yritetään saada blogiin viimeisten kisojen jälkeen.

    Uusi postaus on tulossa, viimeistään viikonloppuna.

    VastaaPoista
  11. missä uudet postaukset!?

    VastaaPoista