29.5.2012

Hyvästit Marioille ja Monstereille

Viime viikonlopun voimistelujaoston kevätnäytöksessä hyvästeltiin Alexojen menestyksekkäät Mario- ja Monsteri -ohjelmat Malmitalolla.

Esitykset keräsivät runsaasti voimistelun ystäviä kolmeen näytökseen. Alexa tukijoukkoineen majoittui myös koko päiväksi Malmitalolle, joten upeasta säästä päästiin nauttimaan lähinnä vain kattoikkunoiden välityksellä.








Alexa ja Akaasia jakoivat tällä kertaa buffettivuoron ja hyvin molempien pöytien herkut kelpasivatkin yleisölle. Agatan pöytä tarjosi herkullisia lakuja, joilla herkuteltiin kotona esitysten jälkeen eli Heinin tiukka kuri piti myös Malmitalolla :)

Tukijoukot käyttivät hyväkseen yhteisen ajan ja miettivät jo tulevaa syyskautta buffettipöytien takana tyttöjen ottaessa ilon irti kevätkauden esityksistä. Tytöt pääsivät myös vaikuttamaan viimeisten esitysten sisältöön ja näyttämöllä nähtiinkin sitten sekä monivärisiä kynsiä että viiksiä. 





Niin vain vihreidenkin sukkikset kestivät pitkän kevätkauden, vaikka esityksiä kertyi kevätkaudella poikkeuksellisen runsaasti. Kauden miinussaldoksi tuli vain pari kadonnutta Piruetin toppia Hyvinkäällä. Myös puvut selvisivät rikkoontumatta, joten hatunnosto myös ompelijalle!

Alexalla oli tänään ensimmäiset avoimet treenit Eräsalissa. Toiset on vielä tulossa ja ne pidetään tulevana torstaina.Vielä on siis mahdollista tulla mukaan parhaaseen mahdolliseen seuraan, parhaaseen mahdolliseen joukkueeseen ja parhaaseen mahdolliseen valmennukseen. Unohtamatta tietenkään parasta mahdollista tukijoukkoa, joka illasta toiseen raataa joukkueen hyväksi :)

Kevätkauden treenejä on siis vielä kahdet jäljellä ja koulujen loppumisen jälkeen siirrytään heti seuraavana maanantaina Erän järjestämälle kesäleirille. Erä järjestää niitä tänäkin vuonna kahtena peräkkäisenä viikkona. Toivotaan, että ilmat suosivat ja ainakin osa treeneistä voitaisiin järjestää ulkona.

Kesäleiriviikkojen jälkeen Alexa jatkaa vielä yhden viikon treenausta ja juhannuksesta alkaa vihdoin kesäloma, jota Alexassa kutsutaan myös omatoimisen harjoittelun ajaksi :)

Treenikausi alkaa jälleen 23.7. ja ikäkausirinkileirit kutsuvat heinä-elokuun vaihteessa. Leirillä onkin taas mukava nähdä kisoista tuttuja joukkueita. Alexa S on kutsuttu valtakunnalliselle ikäkausirinkileiri II:lle ja Alexa V valtakunnalliselle ikäkausirinkileiri III:lle.

Alexan kokoonpano tulee jälleen hieman muuttumaan, sillä näyttää siltä, että saamme uusia tyttöjä mukaan joukkueeseen! Toivottavasti voimme pian esitellä uudet tytöt kuvien kera.

Kuvat © Petri Vilhunen ja Alexa
Jojo-ryhmä


P.S. Lisää kuvia Kevätnäytöksestä löytyy täältä:

5 kommenttia:

  1. miksi ette oo samalla rinkileirillä ? =) mutta tsemppiä harjoitteluun ja aurinkoista kesälomaa, sen ootte ansainneet!

    VastaaPoista
  2. onks teil vinkkei heittoristari kiinni saamisee? :)

    VastaaPoista
  3. 'onks teil vinkkei heittoristari kiinni saamisee? :)'


    kannattaa heittää jalkaa mahdollisimman paljon ettei tule vammoja selkään. Kannattaa venytellä myös lonkankoukistajaa, selkää sekä käsiä! Kun sinulla on nämä asiat kunnossa saat varmasti ristariheiton kiinni:)

    T: Voimistelia

    VastaaPoista
  4. hettoristaria opetelaan ainakin peilin (suoraan lonkat, naama peiliin päin) edessä, sillä sillooin näkee missä se jalka on ja kuinka kaukana käsi on jalasta.

    VastaaPoista
  5. Hauskoja nuo S:n näytöskuvat, kun tytöt näyttävät leijuvan ilmassa :)

    VastaaPoista