14.6.2012

Esittelyvuorossa Noora!


Olen Noora ja tulin Alexaan Elise-Vantaa Violet-joukkueesta. 






































Violet perustettiin vuosi sitten alunperinkin melko pienellä kokoonpanolla ja tämän vuoksi joukkue harjoitteli lähinnä rytmistä ja kisasi rytmisen kisoissa. Keväällä kokoonpanoa kasvatettiin kun saatiin "lainaksi" kaksi nuorempaa tyttöä toisesta joukkueesta. Täten päästiin kisaamaan myös joukkuevoimistelun puolella. Lopulta joukkue kuitenkin hajosi, kun nuoremmat tytöt menivät omiin joukkueisiin, rytmiseen sekä myös tapahtui lajinvaihtoa. Vain muutama JV-tyttö jäi jäljelle, joten JV-joukkuetta ei olisi enää syntynyt.

 




































Olen harrastanut voimistelua 4,5 vuotta ja halusin Alexaan, koska joukkue harjoittelee ainoastaan joukkuevoimistelua. Joukkue tuntuu mukavalta ja voimistelijat sekä valmentajat ovat kivoja.

Haluan kehittää omia taitojani ja kehittyä myös suhteessa muihin voimistelijoihin. Toivoisin, että pystyisin jatkamaan joukkuevoimistelua kilpatasolla mahdollisimman pitkään.

Haluaisin oppia seuraavaksi illuusion ja tasaponnistusharpan, varsinaisia lempiliikkeitä minulla ei ole, mutta pidän akrobatiasta ja välinetekniikasta. Myös minulla on pikkusisko Elise-Vantaan Syreniassa :)

Noora

7 kommenttia:

  1. Kiva, että ootte saanu uusia tyttöjä!:)

    VastaaPoista
  2. Noora on kyllä tosi kaunis! Tosin niin ovat kaikki alexan tytöt

    VastaaPoista
  3. Noora on kyllä tosi kaunis! Tosin niin ovat kaikki Alexan tytöt.

    VastaaPoista
  4. Koska tytöt kirjoittavat tuota päiväkirjaa?:)

    VastaaPoista
  5. Yritetään saada tytöiltä kesän aikana ensimmäiset kirjoitukset.

    VastaaPoista
  6. mikä toi päiväkirja juttu on? Missä se lukee???

    VastaaPoista
  7. päiväkirja lukee tuolla bannerin alapuolella.

    VastaaPoista