15.4.2013

Hopeiset mitalit Kotkasta

Viime viikonloppuna kisattiin Kotkassa aluemestaruuskisoissa. Kotkan esiintymispaikan taustakangas oli mielettömän upea ja livenä se näytti vielä paremmalta. Kiitokset Kotkaan upeista puitteista!

Tästä se taas lähtee. Tytöt ovat valmiina toiseksi viimeiseen koitokseensa kevätkauden kisoissa.







Kannustusjoukot ja valmentajat saattoivat olla jälleen ylpeitä tyttöjen suorituksesta. Tällä kertaa suoritus riitti hopeaan Varieteen voittaessa ja Mimosan viedessä pronssimitalit. Onnittelut molemmille joukkueille mitaleista!

Vielä on yhdet kisat jäljellä, mutta nyt jo täytyy sanoa, että tytöt ovat tehneet mielettömän upean sarjanousun.



Atzaleat saavuttivat Kotkasta jo kauden toisen ykköskategoriansa, ja hieno suoritus palkittiin myös mitalein. Atzaleoiden blogista löytyy tämä ihana yhteiskuva. Onnittelut tytöille mitaleista!


Lisäksi, kun kerran mahdollisuus oli, otettiin myös siskot samaan kuvaan. Onnittelut myös Glorialle mitaleista!


Nyt on sitten muutaman viikon tauko ja kauden viimeiset kisat. Sen jälkeen on vielä esiintymiset Malmi-talolla ja mahdollisesti Erän omassa Asematapahtumassa.
 
Kuvat © Petri Vilhunen ja Atzaleat

Jojo-ryhmä


23 kommenttia:

  1. Onnea! Teitte iha nmahtavan sarjanousun!! <3

    VastaaPoista
  2. onnee=) teistä varmaa kuullaa vielä 8-12 vuoden päästä jotai toosi hyvää sillä meette titaaneidenkin ohi mun mielestä tai nii...en osaa verrata

    VastaaPoista
  3. Kuinka moneen kisaan V pääsee osallistumaan?

    VastaaPoista
  4. Kiitos ♥♥♥ molemmille!

    Titaanit ovat myös tosi hyviä, terkkuja heillekin!

    VastaaPoista
  5. V ei pysty kisaamaan kevätkaudella lainkaan. Tosi harmi, sillä tytöt odottivat kovasti kisamatolle pääsyä. Joskus vain Murphyn laille ei voi mitään.

    VastaaPoista
  6. Ai mikä Murphy?

    VastaaPoista
  7. Se on sanonta, jolla tarkoitetaan mm. sitä, että jos jokin voi mennä pieleen, se myös menee pieleen...

    VastaaPoista
  8. Hyvä Alexa, ootte tosi hyviä ja teillä on hurmaava ohjelma! :) Harmittaa tosi paljon v'n puolesta, olisin halunnut nähdä heidätkin tällä kaudella :( Tsemppiä vikoihin kisoihin ja v'n loukkaantuneille paranemisia!

    VastaaPoista
  9. Miksi v ei voi kisata ??? Onko heilla ollut paljon loukkaantimisia tai jotain ??

    VastaaPoista
  10. Kiitos kun kysyit, mutta blogi ei ole oikea paikka näiden asioiden käsittelyyn.

    VastaaPoista
  11. Onnittelut taas jälleen! Ootte kyllä tosi hyviä! S:n ohjelma on ihana ja tytöt ilmentävt aidosti ja tekeminen näyttää helpolta:) Tsemppiä tuleviin kausiin teistä kyllä kuullaan vielä MM tasolla!:D

    VastaaPoista
  12. Mikä V Teema olisi ollut ja millainen se maskotti on?

    VastaaPoista
  13. Alexa on taitava joukkue! :)

    Kuulin itsekkin aikaisemmin, ettei V pääse kisaamaan. (kaverini isosisko on Alexassa) Tiedättekö / voittekohan kertoa että esiintyykö V ohjelmallaan siis missään kevätnäytöksissä yms. jos pidätte sellaisen? :)

    VastaaPoista
  14. Sehän olisi todella mukavaa, mutta jos näin päätetään tehdä, ei ohjelma tule todennäköisesti olemaan aivan samanlainen kuin se olisi kisoissa ollut.

    VastaaPoista
  15. Onnittelut teille! <3

    VastaaPoista
  16. V:n ohjelma on tosi ihana. Ihastuin heti kun näin sen (Erän katsastuksessa), harmi etteivät pääse kisaamaan :( V:llä oli superihanat puvutkin! :)

    VastaaPoista
  17. Kisaako V ensikaudella samalla ohjelmalla, mutta välineen kanssa ja jos ei niin mikä V:n teema oisi ollut?

    VastaaPoista
  18. Tulisiko uutta postausta?

    VastaaPoista
  19. Mitä V:n puvuille tehdään? Kisaavatko he ensi kauden niillä?

    VastaaPoista
  20. Kiitos ♥♥♥

    Syksyn ohjelmasta ei ole vielä mitään tietoa, joten ei osaa sanoa. Ei paljasteta vielä V:n teemaa.

    VastaaPoista
  21. uutta postausta?

    VastaaPoista
  22. voisitteko tehdä liikkuvuus-postauksen? :)

    VastaaPoista