21.4.2013

Keltaisesta pinkkiin ja takaisin

Pari viikkoa sitten tuli lunta, mutta parin viime päivän ihana auringonpaiste ja sateet ovat hävittäneet lumia sillä vauhdilla, että nyt voi jo lopultakin sanoa, että kevät on vihdoin tullut!

Tällaisten ihanien aurinkoisten päivien vietto sisätiloissa saattaa tuntua hienon sään tuhlaukselta, mutta kun siihen yhdistetään se, että saa olla parhaitten mahdollisten kavereiden kanssa parhaan mahdollisen urheilulajn parissa, niin sisätiloissa istuminen ei olekaan ollenkaan niin huono juttu.

Tänään oli Mäntsälässä yli 14-vuotiaiden kilpasarjojen SM-finaalin lisäksi naisten MM-katsastus ja Suomen Cupin 2. osakilpailu. Alexalle tarjoutui mahdollisuus lähteä seuraamaan kisoja yhteiskuljetuksella PNV:n järjestäessä tytöille paikat Glorian fanibussiin.


Paikat otettiin kiitollisina vastaan ja ohjeiden mukaan pukeuduttiin tällä kertaa keltaisen sijaan pinkkiin. Mukaan otettiin kannustustorvet ja äänijänteet ja taputukset hiottiin huippukuntoon.


Itse kisa oli todella jännittävä ja Glorian ja muidenkin joukkueiden suorituksia oli mahtavaa seurata. Pukujen lisäksi myös koristeet oli jälleen hienot. Alla muutamia Inkan ottamia kuvia kisoista.













Katsomosta bongattiin myös tuttuja tyttöjä :)


Sitten vielä lisää kuvia Glorian toisesta näytöstä.





Tytöt olisivat mielellään käyneet tänäänkin matolla, mutta tällä kertaa jouduttiin tyytymään paljettien keräilyrooliin. Huomenna päästään onneksi jälleen itse matolle, kun normaalit harkat pyörähtävät käyntiin. 

Venyttelypostausta on kovasti kyselty ja toivottavasti se voidaan toteuttaa lähiaikoina. Tässä välissä oikein ihanaa kevään alkua ja kiitokset PNV:lle ja erityisesti Päiville mukavasta päivästä!

Kuvat © Alexa

Jojo-ryhmä

10 kommenttia:

  1. siellähän oli tosi mahtavii joukkueita

    VastaaPoista
  2. Inka on hyvä kuvaamaan :)

    VastaaPoista
  3. Sanon samaa, onpas Inka taitava kuvaaja!! :--)

    VastaaPoista
  4. Tämän kauden kisakuvista taitaa suurin osa olla joko Petrin tai Inkan ottamia.

    VastaaPoista
  5. Uutta päiväkirjapostausta??? Alexa S:llä upea sarjanousu!! Ootte mun lemppareita!! ♥♥

    VastaaPoista
  6. Kiitos Anonyymi 15:06.

    Annan linkkisi tiedoksi valmentajille.

    VastaaPoista
  7. Milloin tulee uusi postaus?

    VastaaPoista
  8. Siis mitä tekemistä teillä on Glorian kanssa?

    VastaaPoista
  9. Olivian sisko voimistelee Gloriassa.

    VastaaPoista