5.4.2013

Pikkuinen kullanmuru

Anteeksi jo etukäteen. Nyt ei ole vuorossa venyttelypostaus eikä balettipostaus, mutta tulee jotakin parempaa!

Petri-vaari toi nimittäin keskiviikkona tytöille nähtäväksi joukkueen uuden kullanmurun. Kun oikein tarkasti katsoo, vauveli löytyy Tean sylistä keskeltä :)

Alla olevaan kuvaan on päässyt mukaan myös V:n maskotti, joka on tunnistuksen vaikeuttamiseksi sutattu. Toiveena on siis edelleen, että V:tkin tänä keväänä kisoihin pääsevät.


Alexan harkkoihin on kevään myötä tullut mukaan taas juoksulenkit, mutta muutoin vanhalla kaavalla mennään. Paljon kokonaisia, paljon 1/4 -osia ja kaikkea siltä väliltä.

Sunnuntaina S:t lähtevät kisamatolle Hyvinkäälle ja V:t tulevat kannustamaan tyttöjä ja muitakin joukkueita hyviin suorituksiin. Seuraavana viikonloppuna on sitten jo aluekisojen vuoro Kotkassa.

Kotka onkin taas ihan uusi tuttavuus kisapaikkana. Odotettavissa on aikainen aamuherätys ja yhteinen bussikuljetus Kotkaan Erän muiden joukkueiden kanssa.

Aurinkoista kevättä!

Kuva © Petri Vilhunen

Jojo-ryhmä

10 kommenttia:

  1. Voi kuinka soma pikkuinen:) Vauvat on ihania! Onnittelut myös vaarille!

    VastaaPoista
  2. onnittelut täältäkin kenen larsi toi siis on? ja osaatteko sanoa suunnilleen millon on toivotun venyttelypostauksen julkaisu=)

    VastaaPoista
  3. Onnea koko Vilhusen perheelle!

    VastaaPoista
  4. Oi miten döpö toi vauva:) Tsemppiä kauteen!

    VastaaPoista
  5. Mikä toi veitten maskotti on? Näyttää pelkält lakana mytylt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei ollut tarkoitus vielä paljastaakaan, joten suttaus näyttää onnistuneen ;)

      Poista
  6. Onko ässien maskotti tehty ite? Kuka teki

    VastaaPoista
  7. söpö vauveli

    VastaaPoista